Lämpökuvaus

Teen hevosten lämpökuvauksia Thermidas Vet lämpökuvantamislaitteella, jolla voidaan sekä kuvata että analysoida kuvat helposti samalla kertaa. Lämpökuvaus voidaan toteuttaa kätevästi asiakkaan omalla tallilla, ilman että hevosta tarvitsee kuljettaa tutkimukseen.

Mitä lämpökuvaus on

Terveen eläimen lämpökuva on symmetrinen, eikä puolieroja ole löydettävissä. Lämpökuvien analysoinnissa pyritään löytämään diagnostiset kriteerit täyttäviä puolieroja, jotka mahdollistavat ongelma-alueiden nopean ja luotettavan paikantamisen.

Pelkän lämpökuvantamistutkimuksen avulla ei useinkaan pystytä tekemään lopullista diagnoosia, mutta se saattaa nopeuttaa ongelma-alueen löytymistä ja helpottaa siten tutkimus- ja hoitotoimenpiteiden kohdentamista.

Lämpökuvantamisen avulla voidaan havaita pienetkin poikkeamat ja esimerkiksi alkava tulehdus tai infektio päästään hoitamaan nopeasti, yleensä pienemmin kokonaiskustannuksin ja lyhyemmällä toipilasajalla. Lämpökuvantaminen sopiikin erinomaisesti varhaisdiagnostiikkaan, sillä sen avulla on mahdollista havainnoida muutoksia ennen kliinisten oireiden ilmaantumista.

Riskitön ja nopea tutkimusmenetelmä

Diagnostinen lämpökuvantamistutkimus on eläimelle riskitön kokonaisvaltainen tutkimusmenetelmä, jonka avulla voidaan nopeasti ja luotettavasti paikantaa mahdolliset ongelma-alueet, joihin tutkimus- ja hoitotoimenpiteet tulisi kohdistaa.

Eläinten diagnostiseen lämpökuvantamiseen käytetään korkean IR-resoluution lämpökameroita, joiden avulla pystytään havaitsemaan jopa yhden kymmenesosan celsiusasteen muutoksia eläimen ihon pintalämpötilassa. Ihminen pystyy kädellään arvioimaan yleensä suurempia, vähintään kahden celsiusasteen lämpötilaeroja, eikä lämpötila-arvojen mittaaminen käsin tunnustelemalla ole mahdollista.

vammojen aikainen havaitseminen

ongelma-alueen paikantaminen

vamma-alueen koon selvittäminen

toipumisen edistymisen seuranta

hoidon vaikuttavuuden seuranta

grayscale photo of horse on field
grayscale photo of horse on field

Lämpökuvantamisella voidaan nopeasti ja luotettavasti paikantaa muutoksia esim.

  • lihaksistossa

  • verenkiertoelimissä

  • jänteissä, ligamenteissa, nivelissä

  • hermostossa

  • kavioissa

  • suussa ja hampaissa

assorted-color smoke
assorted-color smoke
a logo for a business that is a leafy plant
a logo for a business that is a leafy plant
a logo for a business that is a leafy plant
a logo for a business that is a leafy plant
a logo for a business that is a leafy plant
a logo for a business that is a leafy plant
a logo for a business that is a leafy plant
a logo for a business that is a leafy plant
a logo for a business that is a leafy plant
a logo for a business that is a leafy plant

Ohjeet lämpökuvaukseen valmistautumiseen

  • hevonen sisälle kuvaustilaan tasaantumaan ajoissa

  • hevosen tulee olla puhdas (mielellään harjattu) ja täysin kuiva (vesi ja muta estävät läpäisevyyttä ja vaikuttavat lämpötilamittauksiin)

  • ei kovaa treeniä ennen kuvausta

  • harja tulisi olla letitettynä / muuten sidottuna pois kaulalta vähintään 30 min ennen kuvantamista

  • ei harjausta tai muuta käsittelyä 30 min ennen kuvausta

  • ei suojia, pinteleitä, loimia 30 min ennen kuvausta

  • hevoselle ei saa käyttää mitään hoitotuotteita (voiteet, linimentit, bliisterit, karvanhoitoaineet, hyttyskarkotteet) samana päivänä ellei elänlääkäri ole niitä erikseen määrännyt

  • hevosen häntää ei saisi kiskoa 24 tuntiin ennen kuvausta (muistettava erityisesti jos hevonen kuljetetaan kuvauspaikalle, ettei autosta/kopista otettaessa ohjata hännästä)

  • kuvauspaikan lämpötilan ja suhteellisen kosteuden tulisi pysyä suurinpiirtein samana, joten ei kovaa vetoa (ovien aukomista), tai vesipisteen käyttöä kuvauksen aikana

  • koneellinen ilmanvaihto ja lämmityslaitteet olisi hyvä kytkeä kuvauksen ajaksi pois

  • kuvaustilanteessa ei mielellään muita ihmisiä lähellä, vain hevosen käsittelijä ja kuvaaja

Tekstisisältö ja lämpökuva hevosesta ©Thermidas Oy